Oon niin loppu. En ymmärrä, kuinka jotkut onnistuu? Meinaan löytämään "sen oikean" tuolta väenpaljouden keskeltä, niin, että se toinen osapuolikin rakastuu sinuun - ja sitten saada vielä sen hemmetin paletin toimimaan, loppuelämän?
Joopa joo.
Mä en ainakaan enää jaksa. Antaa olla. Kun kaikkensa antaa, ja silti vaan p*skaa tulee niskaan. Tästä lähtien keskityn itseeni ja omaan elämääni, enkä todellakaan ala etsimään mitään miehiä kivien ja kantojen alta, vain löytääkseni sen oikean, jotta pääsen elämään "unelmieni" elämää.
Paskan marjat, nyt rakennan sen "unelmani elämän" ihan itsekseni, ilman miehiä. Ja käytännössä se meinaa mitä? No sitä, etten jaksa enää vaivata päätäni. Ihan sama. Nyt keskitytään saamaan oma elämä kuntoon, opinnot päätökseen ja sitä rataa. Elämä kantaa. Ehkäpä.
Katkera en suinkaan haluaisi olla, mutta en kestä lukea yhtään blogia tms. jossa vain hehkutetaan ihanaa parisuhde elämää. Onko mussa jotain vikaa, kun en ikinä saa luotua niistä mitään siirappipullamössö -höttöä, vaan aina se todellisuus tulee vasten kasvoja, ennemmin tai myöhemmin.
Kissamummoudun. En ainakaan enää stressaa, missä se mun oikea on ja milloin sen löydän - vai löydänkö koskaan. Parempi vaan, että pysyy siellä niin kaukana, missä pippuri kasvaa!
Uho on kova. :--) Prkl. Nyt keskitytään kivoihin juttuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti